Shinji Kanki: Lumessa; kultaan pukeutunut kuningatar MAA-tilassa

Sorry, this entry is only available in Finnish. For the sake of viewer convenience, the content is shown below in the alternative language. You may click the link to switch the active language.

MAA-tilan kevään avaa Shinji Kankin näyttely “Lumessa; kultaan pukeutunut kuningatar”. Avajaiset pidetään 6.2. klo 18-> ja näyttely on auki 24.2.2019 asti, tervetuloa!

MAA-tila
Pääskylänrinne 10, Helsinki
Aukioloajat: ke-pe 14-18, la-su 13-17

°°°
Vanhan kotitalon muistoksi.
Talo, jossa synnyin ja kasvoin 18-vuotiaaksi,
purettiin hiljattain.

Lyhyt profiili: Olen syntynyt 1953 Japanissa ja asunut Suomessa 1984 lähtien. Työskentelen kokeellisen musiikin parissa, ja minulle myönnettiin mediataiteen valtionpalkinto vuonna 2015.

Vuosina 1972–1983 opiskelin sävellystä ja tietokonemusiikkia Hiroshiman yliopistossa, Tokion musiikkiyliopistossa ja Tukholman Kungliga Musikhögskolanissa. Opiskeluaikana voitin New Yorkin kansainvälisen nauhamusiikkikilpailun 1979. Vuonna 1983 kirjoitin kirjan MS-DOS Handbook, joka oli Japanin ensimmäinen PC:n käyttöjärjestelmää käsittelevä teos.

Olen myös kokenut opettaja, ja olen perehdyttänyt opiskelijoita uudenlaiseen musiikilliseen ajatteluun. Olen luennoinut Sibelius-Akatemiassa, Kuvataideakatemiassa, Teatterikorkeakoulussa ja Lapin yliopistossa sekä eri taideyliopistoissa muissa EU-maissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Tällä hetkellä opetan Taidekoulu MAAssa ja Aalto-yliopistossa, jonka kunniajäsen olen ollut vuodesta 2016.

Tiedot teoksista ja opetuksesta sekä yhteystiedot ja uusimmat toiminnot löytyvät verkkosivulta: silakka.fi

Osa teoksista YouTube-kanavalla: Silakka Productions

Näyttely on osa Taidekoulu MAAn näyttelysarjaa, jonka tarkoituksena on esitellä Taidekoulu MAAn opettajakuntaa 2018–2019.

Tukijat: Taidekoulu MAA & Cafe Aalto

////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

Shinji Kanki: In the snow; a queen dressed in gold
7.2.–24.2.2019

MAA-tila
Pääskylänrinne 10, Helsinki
Opening hours: Wed-Fri 2pm-6pm, Sat-Sun 1pm-7pm
Opening on Wednesday 6th of February at 6 pm-

For the memory of my childhood home.
The old house, where I was born and grown up till I was 18,
was torn down recently.

Short profile: I was born 1953 in Japan and have been based in Finland since 1984. I work in the field of experimental music composition and received the Finland State prize 2015.

1972 – 1983 I studied music composition and computer music in Hiroshima University, Tokyo Music University and Royal Academy of Music Stockholm. During my study period I won the New York international tape music competition 1979 and wrote MS-DOS Handbook, the first Japanese book on PC operating system 1983.

I am also an experienced teacher introducing new musical thinking to students. I have been teaching at Sibelius Academy, Academy of Fine Arts, Theatre Academy and Lapland University, and at various art academies and universities in EU countries, in the US and in Japan. I teach currently at The Art School MAA and at Aalto University where I have been an honorary Fellow since 2016.

All the information on the works, the teaching, the contact and the newest activities are found at the official website: silakka.fi

Some of the clips and excerpts of the works are found at YouTube channel: Silakka Productions

The exhibition is part of the ongoing series presenting teachers of Art School MAA 2018–2019.

Supported by Art School MAA & Cafe Aalto